Copy
MSL uutiskirje 18.9.2017
Eikö kirje näy oikein? Klikkaa tästä

Maaseudun asukkaat hiiliviisauden vetureina

Vähähiilisyyden edistäminen kansalaisyhteiskunnan tasolla on yksi Maaseudun Sivistysliiton toiminnan keskeisiä tavoitteita.  Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii pieniä arjen tekoja.  Haluamme kansalaisvaikuttamisen keinoin tukea biotaloutta edistäviä yhteisöjä, jotka ottavat huomioon vähähiiliset vaihtoehdot toiminnassaan. Tavoitteena on nostaa vähähiilisyys ja konkreettiset ympäristöteot maaseudun yhteisöjen vahvuudeksi ja vetovoimatekijäksi.

Vähähiilistä yhteiskuntaa rakennetaan erityisesti kylätasolla. Jo kolmessa maakunnassa, Kainuussa, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa, Maaseudun Sivistysliitto toteuttaa kylien hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävää hanketoimintaa. Teemaan liittyen on käynnistymässä myös kansainvälisiä hankkeita. Hankkeissa pohditaan kylien ja kyläläisten energiankulutukseen, asumiseen, liikkumiseen, kuluttamiseen, ruokaan, jätehuoltoon ja maisemaan liittyviä asioita sekä konkreettisia toimenpiteitä asioiden tilan kehittämiseksi.
Lue lisää
Kuvassa biohiiletystä Nivan kylällä. Kuva: Reeta Rönkkö.

Mitä meistä jää?

Tule mukaan seminaariin, jossa tunnetut yhteiskunnalliset vaikuttajat pohtivat tutkimustensa ja omakohtaisten kokemustensa kautta tiedon liikettä, sisältöä ja muuttumista ajassa. Keskustan, Maaseudun arkiston ja MSL:n järjestämässä seminaarissa 12.10. Helsingissä alustavat mm. kansanedustaja Matti Vanhanen, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm ja dosentti Tytti Isohookana-Asunmaa. Tutustu seminaarin ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan.

Maaseutuyrittäjyys ja elinvoima

Hyvinvointia maatiloilta ja talleilta

Maatilat voivat tuottaa hyvinvointia niin ikäihmisille kuin lapsille ja nuorille. Myös pitkäaikaistyöttömien ja nuorten tukitoiminnassa tiloja on hyödynnetty tuloksekkaasti. Kuluneen kesän kannustavia kokemuksia esitellään maatilapäivässä Lemettilän tilalla Petäjävedellä 20.9. Kokeilun on toteuttanut ikääntyneiden hyvinvointia tutkivan GeroCenterin Hyvinvointia maatiloilta -hanke. Tilapäivän toteuttaa LuoKse-hanke, jossa myös Maaseudun Sivistysliitto on mukana. Lue lisää päivän sisällöstä ja ilmoittaudu mukaan.

LuoKse-hanke on julkaissut uusia videoita, jotka kertovat, mitä kaikkea ponit voivat opettaa lapsille ja nuorille hevosmiestaitojen lisäksi. Päivi Kvistin tallilla Muuramessa opitaan yhdessä tekemistä ja arjen perustaitoja – katso video! Nuorten ja lasten raviurheilua kehitetään Poneista potkua -hankkeessa.
Kuva: Laura Kymäläinen, Hyvinvointia maatilalta -hanke

Syksyllä korjataan satoa ja suunnitellaan tulevaa

Keskisuomalainen, kiinnostaako puutarhan hoito ja viljely? Tervetuloa Syötävän hyvä piha -kurssille Viitasaarelle Aikon kartanoon 29.–30.9. oppimaan kotipihan suunnittelua ja toteutusta sekä permakulttuurin perusteita. Teorian lisäksi työnnämme sormet multaan ja teemme esim. kohopenkin talvivalkosipulille. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan! Innostusta puutarhanhoitoon voit ladata Äänekosken Koivistonkylällä pidettyjen Palstatärskyjen mainioista kuvista.
Kuva: Heli Kallio-Kauppinen.

Osallistava ympäristötaide

CityTorppari-toiminta ihastuttaa ja osallistaa keskisuomalaisissa kylissä

Mitä tapahtuu kun helsinkiläinen ammattitanssija saapuu viikoksi pieneen Oittilan kylään Korpilahdelle, Jyväskylään? Entä millainen viikko on Saarijärvelle Tarvaalaan saapuvalla kulttuurituottajalla, jonka tehtävänä on elää ja työskennellä maaseutuympäristössä sijaitsevien oppilaitosten kampuksella? Kuinka reagoivat kyläläiset muualta tulleeseen luovan alan ammattilaiseen, joka haluaa sisälle kyläyhteisöön, osallistuu ja osallistaa? Näiden kysymysten äärellä on oltu Keski-Suomessa, kun MSL:n Seudullista satoa -hankkeen ensimmäiset CityTorpparit aloittivat työnsä.

CityTorppari on Maaseudun Sivistysliiton kehittämä yhteisöllisen ja osallistavan taiteen menetelmä, jolla lisätään maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä ja saadaan ihmiset oppimaan toinen toisiltaan.  Lue Jannina Lahden blogi.
Kuva: Asta Kantonen

Osallisuus ja kuntayhteistyö

Ympäristöluotsitoiminnan pohjoiset ulottuvuudet

Tunturi-Lapin ympäristöluotsit kävivät yhdessä uusien lappilaisten kanssa ruskaretkellä Pallaksen maisemissa. Retkipäivä vietettiin marjoja, sieniä ja maisemia yhdessä ihmetellen ja toinen toisiltamme oppien. Ympäristöluotsitoiminta käynnistyy nyt myös Enontekiöllä, Tunturi-Lapin huipulla. Arjen asiantuntijoita ja uusia enontekiöläisiä toivotetaan tervetulleeksi mukaan tarkkailemaan tuttuja arjen juttuja uusin silmin.

Pohjois-Pohjanmaalla, Temmeksen kylällä hyödynnetään ympäristöluotsausta kylän rikkaan kulttuuriperinnön esiin tuomiseksi. Hyvän mielen paikat -hankkeessa järjestetään syksyn aikana temmesläisille ympäristöluotsikurssi, joka huipentuu Loistava Temmes -valotaidetapahtumaan.

Yhdessä tekemisen muistijälki

Kuntien ja järjestöjen edustajat kokoontuivat Saarijärvellä pohtimaan kumppanuutta ja sen tarjoamia mahdollisuuksia tulevaisuuden kunnassa. Keskustelu antoi hyviä eväitä tulevaan opintomatkaan Englantiin, missä asukkaat on saatu mukaan oman lähiympäristönsä ja -yhteisönsä kehittämiseen. Tuoreet kuulumiset Englannin-matkalta voit lukea Virpi Harilahti-Juolan blogista. Lue lisää myös kuntien ja järjestöjen kumppanuustapaamisesta.
Kuva: Niina Vuori.

Yhteisöllisyyttä kyläilemällä

Pudasjärvellä herätellään henkiin kadonnutta kyläilykulttuuria: kutsutaan ihmisiä kylään, laitetaan kahvit tulemaan ja vietetään hetki yhdessä. Tällä kertaa kyläilyyn on päätetty yhdistää pientä talkooapua kyläilypaikassa. Näin tutustumme uusiin ihmisiin, vietämme mukavaa aikaa yhdessä ja mahdollisesti joku kotona ollut tekemätön työ saadaan tehtyä.  Kyläily liittyy myös Suomi 100 -juhlavuoden teemaan Koko Suomi kahvittelee! Hyvän mielen kyläpaikoissa kahvi porisee koko illan. Kokoamme myös kyläilyporukan, kun saamme pyynnön lähteä vierailemaan jonkun luona.
Lue lisää
Kuva: Riitta-Johanna Laitinen

Maistuvia kyläjuhlia ympäri Pohjois-Karjalaa

Maistuvia kyläjuhlia on vietetty pitkin syksyä ympäri Pohjois-Karjalaa. Kymmenessä kylässä järjestetyt juhlat ovat koonneet yhteisten pöytien ääreen jo 800 henkeä. Antimina on saatu nauttia satokauden herkkuja sekä oman kylän lähiruokaa. Kiitosta on herunut runsain mitoin. Kesälahtelaista marttaa lainaten: ”Kehuttiin niin paljon että hävetti.” Ilo elää Pohjois-Karjalassa ja hyvässä ruoassa! Syksyllä ohjelmassa ovat mm. järjestyksenvalvojakoulutukset. Haluaako sinun kyläsi tuunata omat maistavat kyläjuhlat?
Lue lisää Marttojen ja MSL:n yhteisen kylähankkeen toiminnasta ja tule mukaan!
Kuva: Jenni Väisänen

ITE-taide

ITEpäisyyttä Joensuussa

Suomen juhlavuoteen toteutettu ITEpäisyys-näyttely lomittaa yhteen ITE-taidetta, outsider-taidetta ja nykytaidetta. Näyttely piirtää kuvaa suomalaisesta itsepäisyydestä. Se kertoo omista maailmoista, mielikuvituksesta ja peräänantamattomuudesta.”ITEpäisyys ei ole pään iskemistä seinään; se juhlistaa itsenäisyyttä näyttämällä meille vapauden, joka syntyy, kun ihmiset saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat”, sanoo näyttelyn kuraattori Veikko Halmetoja. ITEpäisyys Joensuun taidemuseo Onnissa 5.10.2017–28.1.2018.

ITE-aarteita Pirkanmaalta

Pirkanmaa on osoittautunut ITE-taiteen aarreaitaksi. Kesän aikana tehty kartoitus on tuottanut peräti 130 taiteilijavinkkiä. Taiteilijoiden haastatteluja on tehty 45, valokuvia on kertynyt tuhansia ja videoita kymmenittäin. Seuraa mielenkiitoista blogia ja tutustu Maaseudun Sivistysliiton YouTube-kanavan ITE Pirkanmaalla -soittolistaan.
Kuvassa Paula Huhtasen teoksia, kuva Leena Peltokangas.

Karhunveiston maailmanmestaruus meni Mongoliaan

Karhunveiston MM-kisan voiton vei mongolialainen Lkhagvadorj Dorjsuren vauhdikkaalla ja taiturimaisella veistoksellaan. Pikaveiston mestariksi tuli Timo Nevalainen Pyhäjärveltä. Neljättä kertaa toteutetun Karhufestivaalin järjestivät Ilomantsin kunta ja MSL. Kaikkiaan runsaat 3000 juhlijaa sai nauttia erikoislaatuisesta kulttuuritapahtumasta, johon kuului myös Vaara-Karjalan Leaderin järjestämä Villiruokafestari. Joensuusta puksutellut höyryjuna toi Ilomantsiin peräti 500 vierailijaa.
Lue lisää
Kuva: Antero Lehikoinen

Maahenki

Terveisiä sairaalasta!

Terveisiä sairaalasta! on arvokas lahja ja viihdyttävä lukukirja jokaiselle, joka on joskus ollut sairaalassa - työssä tai potilaana. Sairaaloista vuosikymmenien mittaan lähetetyt postikortit kertovat hienolla tavalla hoidosta ja hoidon historiasta, kuten myös sairaala-arkkitehtuurin kehityksestä. Aikana ennen kännyköitä kuulumiset kirjoitettiin käsin sairaalan omaan postikorttiin: "Tule nyt katsomaan, jos ehdit. Tuo kukkia. On niin noloa, kun olen ainut jolla ei ole kukkia..." Hinta uutiskirjeen lukijoille 39€ + postikulut. Tilaukset: maahenki@msl.fi, mukaan tieto "uutiskirjeen tarjous".

MSL Express on Maaseudun Sivistysliiton sähköinen uutiskirje. Se kertoo yhdeksän kertaa vuodessa MSL:n koulutus- ja kulttuuritarjonnasta. MSL uutiskirjeen voit tilata omaan sähköpostiisi osoitteesta msl.fi/uutiskirjeen-tilaus/

 

PERU TÄMÄN KIRJEEN TILAUS

PÄIVITÄ TIETOJASI

KLIKKAA TÄSTÄ JOS VIESTI EI NÄY OIKEIN


Email Marketing Powered by Mailchimp
maaseudun sivistysliitto logo

Maaseudun Sivistysliiton keskustoimisto sijaitsee Helsingissä ja aluetoimistot Oulussa, Saarijärvellä ja Joensuussa.

 

MAASEUDUNSIVISTYSLIITTO@MSL.FI

MSL.FI

Facebook
Twitter
Instagram
YouTube